maanantai 16. helmikuuta 2015

Broileristroganoff

Inspiraatio tämän blogin perustamiseksi lähti tästä reseptistä. Pallottelin ennen erästä kauppareissua päässäni erilaisiakotiruokia ja koska halusin valmistaa jotain broilerista katsoin keittokirjasta "kanakastike" osaston läpi ja löysin broileristroganoff otsikolla varustetun reseptin. Lapsuudessa tätä naudanlihasta valmistettua ruokaa syötiin riisin ja smetanan kanssa ja se oli todella hyvää, joten tätä oli pakko kokeilla. Keittokirja, josta tämä resepti löytyy on Kaisa Isotalon ja Raija Kuittisen "Kotiruoka"-kirja. Se on oikeastaan ainoa keittokirja joka nykyään taloudesta löytyy, sillä suurin osa ohjeista tulee otettua netistä, mutta tästä perusteoksesta en ole raaskinut luopua.

Valmistusvinkit:
  • Ostan itse lähes aina fileitä ja jos reseptiin tulee suikaleita niin pienennän ne itse suoraa fileistä.
  • Herkkusienet ostan tuoreina ja mielellään irtomyynnistä, jolloin saa valita juuri sopivan määrän ja halutun kokoisia sieniä. Irtomyytävät herkkusienet ovat myös usein kilohinnaltaan halvempia kuin valmiiksi rasioihin pakatut herkkusienet. Irtomyynnin sienet ovat myös yleensä suomalaisia. Irrotan herkkusienistä aina jalat enkä käytä niitä ruuanlaitossa. Jos sieniä saa halvalla voi ne pestä ja suikaloida ja sen jälkeen suoraa pakastaa. Näin on jatkossa nopeasti tarjolla pilkottuja sieniä.
  • Sitruunapippurista on olemassa myös suolaton versio, sillä tavallisen sitruunapippurin koostumus on suurimmaksi osaksi suolaa. Sitruunapippurin voi myös korvata mustapippurilla ja lorauksella sitruunamehua.
  • Kanaliemen voi korvata myös Herbamaren vähäsuolaisella tai suolattomalla kasvisliemellä. Tuosta suolattomasta kasvisliemikuutiosta en nyt ole enää 100 % varma onko sitä enää myynnissä. Nopea googlettaminen ei tuottanut tulosta, mutta vähäsuolaista versiota on ainakin tarjolla.
  • Alkuperäiseen ohjeeseen tuli appelsiinimehua, mutta tuore appelsiini käy myös ja ei sisällä lisättyä sokeria.


BROILERISTROGANOFF

1 rkl öljyä
400-500 g broilerisuikaleita
1 keskikokoinen sipuli
1 pienehkö paprika
100 g suikaloituja (tuoreita) herkkusieniä
3 dl vettä tai kanalientä
½ tl sitruunapippuria (suolatonta)
½ appelsiinin puristettu mehu
1 rkl tomaattipyrettä
(loraus soijaa tai suolaa)

Suurus:
1 dl 15 % ruokakermaa (tai vettä)
2 rkl vehnäjauhoja

  1. Huuhtele herkkusienet ja irrota halutessasi jalka. Pilko herkkusienet sopiviksi viipaleiksi. Pilko paprika peukalon peukalon pään kokoisiksi paloiksi. Hienonna myös sipuli.
  2. Kuumenna öljy paistinpannulla ja heitä pannulle ensimmäisenä sipulit ja hetken päästä broilerisuikaleet. Ruskista suikaleihin vaalea paistopinta ja lisää tämän jälkeen herkkusienet ja paprikat. Lisää sitten vesi tai kanaliemi sekä appelsiinimehu ja tomaattipyre. Mausta sitruunapippurilla.
  3. Anna hautua pannulla 15 min ajan.
  4. Sekoita vehnäjauhot suurusnesteeseen ja lisää suurus kastikkeen joukkoon. Kuumenna sekoittaen ja hauduta vielä 5 minuuttia. Tarkista maku ja suurusta tai lisää nestettä jos kastike on liian löysää tai paksua.
  5. Tarjoile keitetyn riisin ja vaikkapa kermaviilinokareen kera.